Jos kysyttävää, niin laita viestiä.
h.sari at netti.fi
Tietoa minustaFilosofian maisteri, ylimeteorologi, veneilijä ja luontoihminen Yleistä: Olen 52-vuotias. Asun Herttoniemessä. Helsingissä olen asunut yli kolmekymmentä vuotta elämästäni ja ensimmäisen kerran kävin täällä jo kahden päivän vanhana. Alunperin olen kotoisin Asikkalasta, joka on vähän Lahden pohjoispuolella. Koulutus ja työ: Olen valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, pääaineena meteorologia ja sivuaineina matematiikka, fysiikka ja tietojenkäsittelyoppi. Toimin ylimeteorologina Ilmatieteen laitoksella. Työtehtävät liittyvät viestinnällisiin asioihin ja liiketaloudellisten asiakkaiden ja viranomaisten palveluun.
Liikun mielelläni luonnossa katselemassa ja kuuntelemassa mm. lintuja ja lepakoita. Vedän Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) lepakkokerhoa. Kesäisin vietän aikaa Kivinokassa olevassa kesämajassani ja veneilen aviopuolisoni kanssa. Musiikkia harrastan mm. käymällä konserteissa. Tanssin itämaista tanssia mm. työpaikkani esiintyvässä ryhmässä. Viihdyn työväenopiston ja Helsingin aikuisopiston kursseilla oppilaana ja opettajana. |